Etusivu
* SANOITUKSIA * LEVYTYKSIÄ * DEMOJA *
Lapista olen ja täällä aion pysyä. Veden välkettä, vihreää kultaa, tunturipurojen raikkautta ja valkoista unelmaa on ympärilläni yllin kyllin.
Kaunis luonto ja ympärillä olevat aiheet ja harrastukset aktivoivat minua lehtijuttujen tekoon ja samalla löytyy usein myös aiheita lauluihin. Suomen pohjoisin kaupunki Kemijärvi on kotikuntani.
Olen saanut vahingossa lentävän lähdön musiikin maailmaan, kun tein Galjan Gumasenkon kanssa Kemijärven Yöjunan puolesta junakapinamusiikkia vuonna 2006. Tämän suuren valtakunnallisen taistelun myötä tein yhteistyötä mm. Kauko Simosen, Arja Havakan, Jarkko Honkasen, Lasse Hoikan, Sami Keskitalon, Jarmo Hannulan, Pekka Vierimaan, Marko Juhanin ja Pauli Ruuskasen kanssa, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tahdon vielä kerran kiittää heitä.
Saimme yöjunan takaisin, mutta Kemijärveltä vietiin jo seuraavana vuonna Stora Enson tuottoisa ja työllistävä sellutehdas ja niissä merkeissä teimme sellukapinalaulun Enso tahtoo Eurooppaan, jonka lauloi levylle Arja Havakka.
Sanoituksiini musiikkia ovat tehneet toistaiseksi : Jorma Simola, Pekka Lintula, Markku Ketola, Pertti Stenholm, Eero Hulkko, Pekka Ukkola, Pekka Vierimaa, Mauri Kiviniemi ja Matti Mäkinen.
Pauli Ruuskasen ja Kai Tapanin levystudiolla iskelmien ja tanssimusiikin kimppuun tangokuningas Kauko Simosen ja tähtiartisti Sauli Kortesalmen kanssa.
Radiotoimittaja Pekka Lintulan ja Jorma Kyrön kanssa teimme Channel Fourille valssin Kaunispään Kaarina. Seuraavana studiolle menossa Masa Juusola.
Muutamat yhtyeet ovat ottaneet levytettyjä lauluja, sekä demojamme keikkaohjelmistoon ja näissä merkeissä tarjoankin nyt joitain demoja ja valmiiksi levytettyjä kappaleita kuultavaksi sivuilleni. Joihinkin lauluihin on saatavissa myös nuotit.
* UUSIA LAULUJA KEIKOILLE TAI LEVYLLE *
